Kokonaisvaltaista ja sydämellistä auttamista vuodesta 2005

Yhdessä kohti sujuvampaa arkea

Terveydentilan kokemus on aina yksilöllinen. Sairaus, vamma, kehollinen ja henkinen kuormittuminen voivat aiheuttaa toiminnassamme muutoksia kuten esimerkiksi kipuja, jäykkyyttä, voimattomuutta ja heikentää selviytymistä päivittäisessä elämässä. Fysioterapia Aksonissa me autamme sinua voimaan paremmin ja löytämään uusia voimavaroja omasta kehostasi. Kokeneina ja koulutettuina fysioterapian ammattilaisena selvitämme kokemiesi ongelmien syitä, sekä suunnittelemme ja toteutamme kanssasi kuntoutustoimenpiteitä, joiden vaikutusta seuraamme jatkuvasti kuntoutusjakson edetessä.

Tavoitteenamme on, että koet sinun terveydentilaasi heikentävien rajoitteiden väistyvän ja voimavarojesi lisääntyvän omassa arjessasi.

Fysioterapia Aksonissa me autamme sinua.

Fysioterapiaa yksilöllisesti ja tavoitteellisesti

Toimintamme perustuu hyvään vuorovaikutussuhteeseen, jonka avulla toteutamme tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa fysioterapiaa yksilöllisesti ja tavoitteellisesti. Hoitoprosessi käynnistyy huolellisella alkututkimuksella: haastattelun ja havainnoinnin sekä kliinisten testien avulla teemme arvion sen hetkisestä tilanteesta ja ongelmiin vaikuttaneista syistä. Alkututkimuksen pohjalta suunnittelemme fysioterapian toteutusta. Fysioterapeuttisten toimenpiteiden yhtenä osa-alueena on sinun - asiakkaamme - ohjaus ja tukeminen omatoimiseen terveydentilasta huolehtimiseen.

Fysioterapian vaikuttavuuden arviointi tapahtuu jokaisen kohtaamisen yhteydessä perustuen tarkkaan tutkimiseen ja kirjaamiseen. Olennaista on myös asiakkaamme oma kokemus arjen tilanteissa. Vaikuttavuuden arvio ohjaa fysioterapiaprosessin etenemistä ja toimenpiteiden valintaa.

Tarjoamamme palvelut

Palvelukokonaisuutemme koostuvat eri alojen erityisosaamisesta. Olemme erikoistuneet tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiaan sekä neurologiseen ja psykofyysiseen kuntoutukseen.

Tuki- ja liikuntaelimistö

Olemme erikoistuneet eritoten selkärangan, niska-hartiarenkaan, olkapään-yläraajan sekä neuraalikudoksen toiminnan häiriöihin.

 

Neurologinen fysioterapia

Olemme erikoistuneet nuorten ja aikuisten keskushermostoperäisten sairauksien ja vammojen jälkeiseen kuntoutukseen.

 

Psykofyysinen fysioterapia

Erityisosaamiseemme kuuluu psykofyysinen fysioterapia, jossa pyritään tukemaan ja vahvistamaan ihmisen voimavaroja kokonaisvaltaisesti toimintakyvyn edistämiseksi.

Asahi Health® - terveysliikunta

Asahi harjoittaa liikkuvuutta, voimaa, tasapainoa ja ergonomiaa sekä kehotietoisuuden ja mielen taitoja. Asahi-terveysliikunta sopii kaikenikäisille.

Aksonille on helppo tulla hoitoon. Ohjaus ja neuvonta ovat selkeää ja perusteellista. Kivut helpottuvat jokaisen käyntikerran jälkeen ja elämänlaatu paranee. Nykytilani on hyvä.
— Tommi, 51v., kirvesmies, raskas fyysinen päivittäinen rasitus, kovia hermokipuja

Fysioterapeutit

Fysioterapia Aksonissa sinua on vastaanottamassa ammattitaitoinen henkilökuntamme. Terapeuttiemme erikoistuminen on painottunut kuntoutuksen eri osa-alueisiin, joten käytämme usein myös sisäistä konsultaatiota voidaksemme palvella asiakkaitamme mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Bart Liefveld

- Tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapia
- Ortopedinen manuaalinen fysioterapia
Maitland-konseptin mukaan

bart.liefveld(at)fysioaksoni.fi
040 5164247

Terhi Eerola

- Neurologinen fysioterapia
- Psykofyysinen fysioterapia
- Ratsastusterapia

terhi.eerola(at)gmail.com
050 3391857

Aksonilla tulet ymmärretyksi itsenäsi yksilönä. Hoito on osaavaa ja ystävällistä sekä vastavuoroisuus ja kommunikointi loistavaa. Kivut ja oireet ovat helpottuneet huomattavasti sekä käynnin aikana että pitkällä aikavälillä.
— Noora, 30v., keskivaikea aivovamma, niskan retkahdusvamma, olkapään/lapaluun toimintahäiriö

Tervetuloa kuntoutumaan!

Soita meille 05 2266 880 tai ota suoraan yhteyttä fysioterapeutteihimme.